Meistä

Aarni Health perustettiin vuoden 2019 alussa Mikko Hintsalan, Suvi Tapion ja Korpi Capitalin yhteistyön tuloksena. Hintsala ja Tapio ovat tehneet reilun vuosikymmenen ajan yhdessä ja tahoillaan uraauurtavaa työtä innovatiivisten palvelumallien kehittämiseksi työkyvyn saralla.

Aarni Health- konsernin missiona on Parempi työelämä. Yritysten avainhenkilöt ovat perehtyneet oman toimialansa kysymyksiin syvällisesti ja tuntevat oman toimialansa haasteet, muutokset ja tarpeet. 

Aarni Health- konsernin tehtävänä on tuottaa aina asiakkailleen mitattavaa vaikuttavuutta, ratkaista yhteiskunnallisesti merkittäviä haasteita sekä joka päivä kehittää uusia välineitä työelämän parantamiseksi. Tytäryritysten toimitusjohtajat ja asiantuntijat ovat sitoutuneita samoihin arvoihin. Meillä on yhteistä historiaa ja tunnemme toisemme pöytien eri puolilta, yhteisistä hankkeista. Aarni yhdistää alojensa parhaat tekijät ja heidän intohimonsa työelämän kehittämiseksi.

Johtoryhmä

Mikko_Hintsala_2_LORES.jpg

Mikko Hintsala, Toimitusjohtaja, TM, Partner (Aarni Health konserni)

Mikko on toiminut työuransa aikana niin konsulttina, yrittäjänä kuin johtotehtävissä eri yrityksissä. Hänen vahvuuksiaan ovat monipuolisten liiketoimintaympäristöjen tuntemus, lakisääteisen vakuuttamisen osaaminen, työkyvyn ja -kyvyttömyyden kustannusjärjestelmien ymmärtäminen, yritysten HR-funktion tavoitteellinen rakentaminen sekä jatkuva uusien palveluinnovaatioiden luominen.

Koulutustaustaltaan Mikko on teologian maisteri (yhteiskunnallinen koulutusohjelma). Lisäksi hänellä on pitkä kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä ja luottamustoimista. 

Mikko on toiminut työnantajien (suuryhtiöt ja pk-sektori) asiantuntijakumppanina osaamisalueillaan, kehittänyt palveluita ja prosesseja keskeisille terveystoimijoille sekä toiminut useimpien vakuutusyhtiöiden kumppanina. Mikko on uusien innovaatioiden synnyttäjä.

Vapaa-aika Mikolla kuluu perheen, musiikin ja liikunnan parissa. Hän harrastaa yhteiskunnallista vaikuttamista, kirjoittamista ja keskustelua.

 
kuva5.jpg

Suvi Tapio, YTM, TM, Partner (Aarni Health konserni)

Suvin erityisosaaminen on asiantuntijajohtamisessa ja työelämätuntemuksessa. Hän on toiminut työuransa työkykypalvelujen kehittämisen, asiantuntijajohtamisen, konsultoinnin ja valmennustyön parissa.

Koulutukseltaan Suvi on yhteiskuntatieteiden maisteri (työelämäkysymykset) ja teologian maisteri (johtaminen ja etiikka). Lisäksi Suvilla on pedagoginen pätevyys, johtamisen koulutus, vuorovaikutus- ja debriefingkouluttajan pätevyydet ja sosiaalipsykologian täydennysopintoja.

Ihmisten johtaminen ja valmentaminen, työhyvinvointipalvelujen kehittäminen ja yhteiskuntavastuullisuus ovat hänelle tärkeimmät motivaattorit työssä. Suvi työskentelee päivätyössään sotealan pörssiyrityksessä HR-tehtävissä. Aarnissa Suvi toimii osakkaana ja hallituksen jäsenenä.

Suvin vapaa-ajan täyttävät yhteiskunnallinen vaikuttamistyö, latinalaiset tanssit ja pojan kanssa harrastaminen.

 
 
Pete_Paloniemi_LORES.jpg

Petri Paloniemi, Toimitusjohtaja, YTM, Aarni Henkilöstö Oy (tytäryhtiö)

Petri on henkilöstöpalveluliiketoiminnan asiantuntija. Hän on kehittänyt modernin rekrytoinnin, resursoinnin ja henkilöstövuokrauksen prosesseja usean vuoden ajan keskittyen erityisesti hakijakokemukseen ja työnantajamielikuvan kehittämiseen. Petrin erityisosaamisalueeseen kuuluu mm. työnhakijavetoiseen työmarkkinaan rakennetut rekrytointiprosessit, useiden eri toimialojen resursointi, sekä mm. työlainsäädännön ja työehtosopimusten tuntemus. Petri on työskennellyt esimies- ja kehitystyössä ja hänellä on vuosien kokemus B2B -ratkaisumyynnistä.

Koulutukseltaan Petri on yhteiskuntatieteiden maisteri (johtaminen, markkinointi ja psykologia). Henkilöstöpalveluliiketoiminnassa Petri nauttii pitkäjänteisestä asiakastyöstä, jossa asiakkaan ja osaajan kohtaaminen on usein täydellinen win-win tilanne. Myös työhyvinvointi, työntekijätyytyväisyys ja koulutusasiat ovat Petrillä lähellä sydäntä.

Työn vastapainoksi vapaa-ajallaan Petri harrastaa mm. skeittausta ja muita lautailulajeja. Myös muut urheilulajit, monipuolinen musisointi ja matkailu kuuluvat hänen tärkeimpiin harrastuksiinsa.